Hymyissä suin luen edellistä postaustani. Vai on kylmää ja sateista. Ei viime päivinä todellakaan. Ihanan kesäistä ja aurinkoista. On ollut ilo viettää aikaa ulkona ja ns. hoidella pihatöitä kuntoon. On tullut halottua ensi talven takkapuut, mökin laituri on laskettu järveen, oma terassikin tuli öljyttyä.
Nyt on ilo nautiskella valmiilla terassilla kupponen aamukahvia.
Ennen:
Jälkeen:
Terassihuonekaluni ovat ruskeita, joten ajattelin että kiven harmaa väri sopisi terassilautoihin.
Kyllä kevät vaan on niin ihanaa vuodenaikaa. Hetkessä tuli puihinkin lehdet ja kaikki vihertää kauniisti. Nautitaan!
Hyvää toukokuuta kaikille!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. toukokuuta 2016
tiistai 12. huhtikuuta 2016
Huhtikuu: täynnä merkkipaaluja
Huhtikuu: Neljäs kuukausi vuoden vaihtumisesta on jo pitkällä. On saatu jo nauttia kevään alkamisesta ja vuosilomakin alkaa siintämään silmissä.
HUHTIKUU
Kuukausi, joka minun elämässäni on monien hienojen asioiden tapahtumakuukausi:
Huhtikuu 1999: Minut valittiin nykyiseen työpaikkaani. Huhtikuu 2008: minusta tuli täti sisaren tyttölapselle
Huhtikuu 2014: muutin nykyiseen asuntooni (jossa viihdyn vallan mainiosti)
Huhtikuu 2015: aloitin geokätköilyharrastuksen
Huhtikuu 2016: Nautin keväästä, luonnossa liikkumisesta, kuntosuunnistuskauden alkamisesta.
![]() |
Aika vaihtaa villalangat kevyempiin puuvilla/pellavalankoihin ja hempeisiin väreihin. |
![]() |
| Aurinkoa ja "maalaisromantiikkaa". Voiko ihminen muuta toivoa? |
Tunnisteet:
geokätköily,
haaste,
kevät,
Langat,
luonto,
makrotex,
nauttiminen,
pieni lintu,
suunnistus,
ulkona,
valokuvaus
Sijainti:
Hämeenlinna, Suomi
maanantai 4. huhtikuuta 2016
Maaliskuu takanapäin
Maaliskuu tuli ja meni.
Vielä alkukuusta oli mahdollisuuksia hiihtämiseen ja luisteluun sekä nauttimiseen aurinkoisista pakkaspäivistä. Loppukuu toi kevään tullessaan. Lumet sulivat, linnut visersivät, siirryttiin kesäaikaan ja oli kevätkylvöjen auki.
Minun maaliskuuni piti sisällään mm. tätä:
Mitä sinun maaliskuu piti sisällään?
Osallistun tällä kollaasilla Pieni Lintu -blogin kollaasihaasteeseen. Klikkaa kuvaa, jos haluat tarkastella muidenkin kollaaseja kuluneesta kuukaudesta.

kollaasi,
maaliskuu,
narsissi,
paju,
pieni lintu,
suvituulian käsityöpaja,
valokuvaus,
villasukat
Sijainti:
Hämeenlinna, Suomi
tiistai 29. maaliskuuta 2016
Kevään merkkejä
Minulle varmoja KEVÄÄN MERKKEJÄ (Pieni Lintu -blogin MakroTex-haaste) ovat:
Aurinko paistaa ja lämmittää pilvettömältä taivaalta.
Lumet ja jäät sulavat.
Luonto alkaa heräämään talviunestaan.
On aika aloittaa geokätköilyharrastus.
Ulkona tarkenee nauttia retkieväistä.
Auto vaatii pesua.
Lenkkarit huutaa päästä lenkkipoluille, suunnistusmetsään tai pyörän päälle.
On aika vaihtaa mullat kukkapurkkeihin ja laittaa uusia alkuja vesilasiin juurtumaan.
Joulukuussa kukkinut kaktusvanhus ei edelleenkään muista kukkineensa, joten uusi kukintakausi alkaa.
Mistä sinun kevääsi alkaa?
Muiden ajatuksia teemasta pääset katselemaan klikkaamalla alla olevaa kuvaketta:

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016
Maaliskuu {MakroTex-haaste}
Tämän viikon MakroTex -haasteena on ollut Maaliskuu.
Minulle MAALISKUU tarkoittaa talvihorroksen päättymistä, lumien sulamista, kasvien heräämistä, valon lisääntymistä, lenkkipolun kutsuhuutoa, mullan tuoksua, uutta energiaa ja kirkkaita värejä.
Kurkkaa lisää muiden ottamia Maaliskuu kuvia Pieni Lintu -blogista (klik, viitattu 16.3.2016)

kasvit,
kevät,
luonto,
maaliskuu,
makrotex,
multa,
suvituulian käsityöpaja,
valokuvaus
Sijainti:
Hämeenlinna, Suomi
torstai 25. helmikuuta 2016
Puutarhastelijan herätyshaaste
Elämää paratiisinpalasessa -blogissa on ihastuttava Puutarhastelijan herätyshaaste (klik, viitattu 25.2.2016) menossa.
Haasteeseen saa osallistua kaikki jotka haluavat. Sääntöjäkin on vain kaksi, joten osallistuminenkaan ei ole liian vaikeaa:
- Valitse kuvatiedostoistasi kaksi (tai useampi) viime kesän kansiota. Lataa kummastakin kansiosta blogiisi kuusi sattumanvaraista puutarha-aiheista kuvaa, ja kerro niistä jotakin. Eli yhteensä 12 kuvaa. Halutessasi voit linkittää kuviin liittyviin kesämuistoihin blogissasi.
- Käy kertomassa haastajan blogiin, kun postauksesi on valmis, niin hänkin pääsee katsomaan. :)
http://paratiisinpalasia.blogspot.fi/2016/01/puutarhastelijan-heratyshaaste.html
Yksi ehdottomasti lempikukistani on tämä. Mielestäni erilaiset ruusut kuuluvat varsinkin vanhoihin pihoihin. Tämä kuva on napsattu siskon pihapiiristä. Hieman suttuinen kuva, mutta kyllä sen kuitenkin siitä tunnistaa.
Tälläkin kasvilla on monta nimeä. Minulle se on lyhtykoiso. Minä pidän tästä kovastikin. Kruunaa syksymmällä pihapiirin. Jos on oikein viitseliäs niin sisällehän nuo voi vielä ottaa ja kuivattaa. Riittää iloa pidemmäksikin aikaa. Toisten mielestä tämä kasvi leviää kulovalkean lailla... yritimme siskon kanssa. Eipä ole levinnyt ;-()
Pioni. Tähän kasviin minulla on viha-rakkaussuhde. Pidän siitä yli kaiken, mutta yleensä aina se kuitenkin makaa maassa (aina jää tuet laittamatta) tai muurahaiset kipeää pitkin vartta.
Sinivuokot tuovat mieleen aina toukokuun. Koulujen loppumiseen liittyvän jännityksen. Tuo se mieleeni kyllä pikkusiskonkin, jonka toinen nimi on Sini-Vuokko.
Juhannusruusu vuorostaan tuo mieleeni aina kesäloman alkamisen. Yleensä kun se on aina juhannuksesta alkanut.
Uuden Guinean liisaa ja pelargonioita. Näitä istuttelin etupihalle isoon koriin. Tykkäsin hirveästi ja väristä varsinkin. Pelargoniat onnistuin kuitenkin tappamaan talven aikana, joten ei ole omia alkuja mistä lähteä kasvattelemaan. Uudean Guinean lisaa minulla on ollut jo useampana vuonna, joten pieni vaihtelu voisi ehkä olla paikallaan... siis ehkä.
Oiskohan päivänkakkara. Pidän luonnonkasveista.
Tästä kasvista en kyllä tiedä mikä se on, mutta nätti kuitenkin. Jos on tietoa, niin kertokaa ihmeessä ;-)
Gerbera. Kaunis ja nätti kukka, joka erityisesti sopii erilaisiin kimppuihin. Kestää pitkään, joten lahjaksi on tullut vietyä useammankin kerran.
Pelargonioita pajukorissa. Näitä meillä on ollut koulumme kevätjuhlassa koristeena monena vuonna. Sieltä tämäkin kuva on otettu.
Syreeni on kevään ihanuuksia, jotka tuoksullaan tuovat sen kesän tulon fiiliksen joka vuosi.
Tällaiset kuvat minä löysin kansiostani. Näitä kun katselee, niin alkaa käsiä kummasta syyhyttämään kohti siemenpussukoita ja multapusseja. Kevät.... tulehan jo!

Auringonkukat ovat yksi lemppareistani. Olen aina haaveillut saada kasvattaa hervottoman kokoisella läntillä pelkkiä auringonkukkia. Oisko vähän hienoa... Tässä kuitenkin yhteensidottuna kimppuun muutama.
Pelargonioita pajukorissa. Näitä meillä on ollut koulumme kevätjuhlassa koristeena monena vuonna. Sieltä tämäkin kuva on otettu.
Syreeni on kevään ihanuuksia, jotka tuoksullaan tuovat sen kesän tulon fiiliksen joka vuosi.
Tällaiset kuvat minä löysin kansiostani. Näitä kun katselee, niin alkaa käsiä kummasta syyhyttämään kohti siemenpussukoita ja multapusseja. Kevät.... tulehan jo!
Tunnisteet:
haaste,
kevät,
kukat,
puutarhatyöt,
suvituulian käsityöpaja
Sijainti:
Hämeenlinna, Suomi
maanantai 15. helmikuuta 2016
Kevättä ilmassa, eiku rinnassa?
Sain siskontytöltäni pari päivää sitten mieleistäni postia... Aiemmin esittelemäni villasukat ja lapaskynsikkäät olivat tulleet perille ja sopiviltakin näytävät, kuten muistoksi saamistani valokuvista voi nähdä:
Ohje: Novitan perussukkaohje
Lanka: 7 veljestä
Värit: tumman sininen ja harmaa
Puikot: 3,5
Koko: 39-40
Langankulutus: 108 grammaa.
Työkaveri tykkäsi sukista sen verran paljon, että tilasi saman tien toisetkin. Tällä kertaa väreinä harmaa ja petroolin sininen... ja eiku neulomaan ;-)
Mistä sinun kevääsi alkaa? Minun nimittäin alkaa tästä:
Ensimmäiset siemenpussit ostettu ja seuraavien ostamista harkittu. Kukkia tarvitsee vielä saada ehdottomasti lisää...
Minulle kevään tuo aina myös tulppaanit. Lempparikukkiani. Ostin tällä kertaa kaksi nippua. En yhtään muistanut, että tuli syksyllä rikottua tulppaanivaasini, joten maitokannu hoitakoon tällä kertaa sitä virkaa. Ei yhtään hassumman näköinen näinkään.
Ulos kun parhain katsoo, niin aika keväältähän tuo alkaa jo näyttämään sielläkin. Maa on lähes lumeton ja ollaan plussan puolella... Kalenteri kuitenkin vakuuttaa toisin. Missä on helmikuun hiihtolomakelit: lunta, pakkasta, auringonpaiste ja hankikannot. Nyyh. Istun siis vain kotisohvalla ja neulon sukkia.
Tällä hetkellä työn alla on jälleen ollut perusvillasukkia. Työkaverini on nimittäin parina edellisenä vuotena ostanut minulta muutamat perusvillikset. Yleensä minulla on aina varastoissa 5-7 paria valmiina kyselijöitä varten. Nyt kuitenkin varastot ovat päässeet ehtymään, joten nyt pääsin heti neulomaan tilauksen mukaisesti. Väritoiveena oli tumman sininen ja harmaa tasaraitaiset
villasukat kokoa 39-40. Ohje: Novitan perussukkaohje
Lanka: 7 veljestä
Värit: tumman sininen ja harmaa
Puikot: 3,5
Koko: 39-40
Langankulutus: 108 grammaa.
Työkaveri tykkäsi sukista sen verran paljon, että tilasi saman tien toisetkin. Tällä kertaa väreinä harmaa ja petroolin sininen... ja eiku neulomaan ;-)
Mistä sinun kevääsi alkaa? Minun nimittäin alkaa tästä:
Ensimmäiset siemenpussit ostettu ja seuraavien ostamista harkittu. Kukkia tarvitsee vielä saada ehdottomasti lisää...
Minulle kevään tuo aina myös tulppaanit. Lempparikukkiani. Ostin tällä kertaa kaksi nippua. En yhtään muistanut, että tuli syksyllä rikottua tulppaanivaasini, joten maitokannu hoitakoon tällä kertaa sitä virkaa. Ei yhtään hassumman näköinen näinkään.
Ulos kun parhain katsoo, niin aika keväältähän tuo alkaa jo näyttämään sielläkin. Maa on lähes lumeton ja ollaan plussan puolella... Kalenteri kuitenkin vakuuttaa toisin. Missä on helmikuun hiihtolomakelit: lunta, pakkasta, auringonpaiste ja hankikannot. Nyyh. Istun siis vain kotisohvalla ja neulon sukkia.
Tunnisteet:
7 veljestä,
kevät,
käsityöt,
lankalaihis 2016,
Novita,
siemenet,
suvituulian käsityöpaja,
tulppaanit,
valmiit 2016,
villasukat
Sijainti:
Hämeenlinna, Suomi
tiistai 10. helmikuuta 2015
Kevät keikkuvi tulee
Tiistai 10. päivä helmikuuta. Aurinko paistaa pilvettömältä
taivaalta. Ulkona +8 astetta. Lumi sulaa räystäiltä. Tänään on päivä, joten on
odotettu. Kevät ilmoittelee itsestään ensimmäistä kertaa. Aurinko paistaa ja
lämmittää kivasti. Aurinko, jota on useamman kuukauden ajan jo toivottu mutta
eipä vaan ole näkynyt. Ilma sai minut kaivelemaan koneeltani valokuvia viime
talvelta. Tämä päivä. Tasan vuosi sitten… luistelemassa ensimmäisiä kertoja
Nora-neidin kanssa. Neidillä kaulassa tekemäni pinkki heijastinkaulaliina. Nuo
heijastinkaulaliinat olivat kyllä hauska tehdä. Vaikkei ne nyt ihan heijastinta
tietenkään korvanneet… Tein noita kaulaliinoja loppujen lopuksi neljä
kappaletta. Jokaiselle siskojen lapselle omansa, eri värisinä tietenkin. Alla
kuvissa Noran ja Aavan kaulaliinat sekä taidonnäyte luisteluharjoituksesta:
Tunnisteet:
aurinko,
heijastin,
kaulaliina,
kevät,
luistelu
Sijainti:
13500 Hämeenlinna, Suomi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)