Minulle varmoja KEVÄÄN MERKKEJÄ (Pieni Lintu -blogin MakroTex-haaste) ovat:
Aurinko paistaa ja lämmittää pilvettömältä taivaalta.
Lumet ja jäät sulavat.
Luonto alkaa heräämään talviunestaan.
On aika aloittaa geokätköilyharrastus.
Ulkona tarkenee nauttia retkieväistä.
Auto vaatii pesua.
Lenkkarit huutaa päästä lenkkipoluille, suunnistusmetsään tai pyörän päälle.
On aika vaihtaa mullat kukkapurkkeihin ja laittaa uusia alkuja vesilasiin juurtumaan.
Joulukuussa kukkinut kaktusvanhus ei edelleenkään muista kukkineensa, joten uusi kukintakausi alkaa.
Mistä sinun kevääsi alkaa?
Muiden ajatuksia teemasta pääset katselemaan klikkaamalla alla olevaa kuvaketta:
Sinulla on hyvä kaktus.
VastaaPoistaMinun vanha vuosukymmenien ikäinen kaktukseni teki joulun maissa vain yhden kukan. Mies uhkaa sen hävittää. Otankohan siitä oksan ja alan kasvattaa siten uutta.
Uutta purkkiin vaan.
PoistaTämä kaktus on vajaa 40 vuotta vanha ja silti jaksaa yllättää vuosi vuodelta kukinnallaan. Hieman emmin miten suhtautuu paikan muutokseen, mutta hyvin näyttää viihtyvän vanhassa 1950 -luvulla rakennetussa työhuoneessanikin. Työkaverit käyvät sitä kilpaa kuvamaassa. Se kun on vähän niin kuin työpaikan yhteinen lemmikki. Minäkin sen perintönä eläkkeelle lähtijältä saaneena.
Lehtikaktus kukkii kun pääsee joksikin aikaa viileämpiin oltaviin.
PoistaAktiivista ihanaa kevättä tänne!
Kiitos, Riitta.
PoistaVanhoista ikkunoista on varmasti vetänyt tarpeeksi niin pääsen jälleen nauttimaan kaktuksestani.
Kivoja keväisiä juttuja sinulla täällä. :)
VastaaPoistaKiitos, Outi.
PoistaHieno ja hauska kuvasarja.
VastaaPoistaAuringonpaiste on niin ihanaa, mutta kyllä autokuva kuvasi ehkä minun kevätpäivääni parhaiten. :)
Kiitoksia. Auto huutaa edelleen pesua. Aika monen auto näyttääkin jo kiiltävän. Tarttis varmaan jo tehdä jotain asialle. Samalla siivota kurat myös sisäpuolelta.
PoistaMustarastaan laulu kuuluu olennaisena minun kevääseeni.
VastaaPoistaLintujen laulun lisääntymisen huomaa selvästi jo. Yksi varma kevään merkki ehdottomasti.
PoistaKivoja kevätkuvia! :)
VastaaPoistaKiitoksia. Mukavan haasteen jälleen keksit.
PoistaOnpa kiva haaste, en vaan taida oikein ehtiä osallistumaan, höh. (: Miun geokätköilyt jatkuu ympäri vuoden (ja marraskuunkaktukset on kukkineet jo kaksi kertaa) mutta kevät alkaa valosta, joka lisääntyy aina vaan... Ja ikävä kyllä katupölystä, joka ei oo yhtään kiva... :( Mutta linnut laulaa, narsissit puskee kylmän maan läpi. :P Nautitaan!
VastaaPoistaEn minäkään malttanut koko talvea pysyä poissa geokätköiltähän. Pitihän sitä jäätä pitkin mennä saareen jne., mutta nyt pääsee pikkuhiljaa jo helpommin hakemaan ja enemmän. Eipä ole sormet jäässä heti.
PoistaNautitaan todellakin keväästä!
Hihii, ehdin sittenkin osallistua! ;)
PoistaHuomasin! Kiva, kun ehdit. Tämä oli kiva haaste jälleen kerran!
PoistaIhanaa, että muidenkin autoista näkyy pohjaväriä vähemmän kuin rapaa! Sain autopesun vasta huomiseksi, kun joku muukin haluaa pesettää autoaan...
VastaaPoistaÄlä ihmeessä. Hirveä jono oli eilenkin, joten autoni olkoon edelleen rapan värinen.
PoistaKiitokset, Satu.
VastaaPoistaKaktukseni teki muutama vuosi sitten myös vain pari kukkaa, mutta nyt on jälleen alkanut kukkimaan runsaamin. Kiitos ehkä mullan vaihdon.
To do-lista kevään osalta!
VastaaPoistaTuo kaktusvanhus on ihana! Ei haittaa dementia, kukkikoon :D
Näinpä. Kukintaa on aina ilo seurata.
PoistaKivoja kevätjuttuja. Kyllä geokätköt alkavat jo houkuttaa kovasti, kun pääsee niiden luo pyörälläkin.
VastaaPoistaNiinpä ja saa helposti haettua useammankin samalla reissulla kun ei ole heti sormet jäässä.
PoistaKevättä pukkaa niiin kovasti, että voi ihanuus! Kivoja kuvia, kevät niissä näkyy :)! Eväsretki ulos! Vau! hyvä idea!
VastaaPoistaMun vanha kaktus ei suostu kukkimaan eikä kasvamaan mutta nyt selvisi, että liian kuuma paikka ilmeisesti sitten on sillä.
Kevät suo paljon uusia mahdollisuuksia.
PoistaToivottavasti saat kaktuksesi pian kukkimaan.. hieman viileämpää ilmaa niin johan alkaa hetken päästä puskemaan kukkia.
Kiva postaus:)
VastaaPoistaKiitos, Sussi!
Poistakevääni alkaa auringon paisteella, kolmen pihan lintupöntön aktiivisella seuraamisella, niissä vieraillaan!Lisäksi kevennän vaatetusta, toppatakista ja talvikengistä villakangastakkiin ja maastokenkiin työmatkalla. Mainittakoon vielä, että kävimme hiihtämässä loskaksi muuntuneella ladulla, ikäänkuin vesihiihtoa ja hauskaa oli. Kaktuksesi lienee pääsiäskaktus? Ainakin se viihtyy hyvin luonasi.
VastaaPoistaKaktus lienee pääsiäiskaktus tai joulukaktus... kukkii kumpanakin ajankohtana. Lehtikaktus joka tapauksessa...
PoistaKevään tulon oikein aistii näistä kuvista! Aurinko, lintujen laulu ja solisevat purot. Niistä kyllä tulee keväinen fiilis. Lumet kun vielä sulaisivat, niin pääsisi seuraamaan kasvun ihmettä.
VastaaPoistaKuulostaa juuri keväältä!
PoistaLintujen aamukonsertti on minulle ehkä mieluisin kevään alkamisen merkki.
VastaaPoistaKuulostaa erittäin hyvältä.
PoistaTodellakin nyt saa taas alkaa purkkien metsästykseen! Täällä ei oo kautta vielä aukaistu.
VastaaPoistaNiinpä. Jotenkin kätköilystä nauttii enemmän hyvässä säässä. Liikuttava harrastus tosiaankin.
PoistaValoisat aamut, lintujen laulu ja niin - auton pesu :) Siinä varmat kevään merkit.
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua!
Kiitos, samoin!
PoistaSulla on kivoja kevätjuttuja! Kiitos!
VastaaPoistaKiitoksia, Harakka!
PoistaNautitaan keväästä, kun sitä on niin kovasti odotettu.
Kivat keväänmerkit, joulukaktuskin innostui. Hieno harrastus Sinulle, ei ihme että lenkkarit huutavat lenkkeilijää maastoon:)
VastaaPoistaKiitoksia. Kyllä kevät on niin mukavaa vuodenaikaa, kun luonto herää ja itsekin herää talviunilta.
PoistaTaitaa kevät alkaa siitä, kun aurinko paistaa niin, että se edes vähän lämmittää :).
VastaaPoistaKuulostaa erittäin hyvältä.
PoistaVoi joko siellä kevät on noin pitkällä? täällä pohjoisessa vielä ihan täys talvimaisema.
VastaaPoistaKyllä täällä jo kevät on pitkällä. Siskon luona jo krookuksetkin kukkivat. Ihan vielä ei Hämeessä, mutta kohta täälläkin. Toivotaan sen kevään täältä sinne pohjoisempaan pian kiirivän.
Poista