Puikolta puhkatti valmiiksi March Socksit á la Niina Laitinen.
Ohje oli sukkakalenterissa Gjestall Jannella tehtynä, mutta vaihdoin sen Tampereen Lankamaailmassa Gjestal Bomull Sportiin eli kiiltäväpintaiseen puuvillalankaan.
Hieman etukäteen jännitti, että vaikuttaako langan vaihto istuvuuteen, mutta ei onneksi huolta. Hyvin istui saajansa jalkaan, eikä nämä puuvillaiset aiheuta sitten sitä allergista kutinaa.
Sukkien väri on 333 eli tummanpunainen. Hieman väri heittää noissa kuvissa. Ulkokuvat olisi onnistunut paremmin.
Itse ohje oli todella kiva neuloa. Tästäkin varmasti tulee yksi lemppareistani jahka olen neulonut myös yhdet villaisemmasta langasta. Tykkään kovasti sellaisista ohjeista, joita ei tarvitse koko aikaa olla tuijottamassa, vaan samalla voi tehdä niin sanotusta muutakin eli esim. kuunnella tai katsella jotain.
Nyt täytyy kylläkin seuraavat päivät keskittyä huolella, että saan vihdoin ylipolven villasukat valmiiksi. Tilaustyö, niin olisi kiva saada toimitettua perille... vaikkei niille taidakaan olla enää tänä keväänä käyttöä (onneksi).
Onpa kauniit! Itsekin kudon mielelläni sukkia, mutta mitkään kuvioneuleet eivät ole minua varten. Menisin sekaisin silmukoissa jos kavennuksien lisäksi pitäisi tehdä noin hienoja kuvioita.
VastaaPoistaKiitos. Kuvioneuleet on mun juttu, mutta kirjoneuleista en taas itse pidä. On niin tarkkaa puuhaa ja aina saa käsialan kanssa olla tarkkana. Niin helposti tulee tehtyä liian kireätä.
PoistaKauniit. Niina Laitisella ja Merja Ojanperällä on paljon kivoja kuvioneuleita. Näyttävät vaikeammilta, mitä ovat. Minäkin kudon mieluummin kuvio- kuin kirjoneuleita. Ei tarvitse tuskailla kiristävien lankojen kanssa.
VastaaPoistaSamaa mieltä. Todella hyvin kirjoitettuja ohjeita, joissa ei ole ns. tulkinnan varaa. Vaihe vaiheelta ihana tehdä.
Poistakauniit!
VastaaPoistaKiitos. Itsekin tykkään. Hieno malli kerrakseen.
PoistaHurjan kauniit sukat, kiva malli ja ihana väri! Tuo Gjestalin puuvillainen sukkalanka näyttää ja kuulostaa kivalta, täytyy tutustua siihen. Itse olen aiemmin käyttänyt Regian puuvillasukkalankaa, kivaa sekin.
VastaaPoistaTäytyykin kurkata tuota Regianin myös. Muutamat muutkin puuvillasukat pitäisi tehdä, mutta pohdin kestävyyttä.
PoistaIhanat villasukat <3 Minä käytän villasukkia melkein ympäri vuoden 24/7 :) joten minusta villasukkia ei vaan koskaan voi olla liikaa, eihän ;)
VastaaPoistaSamaa mieltä. Ei voi olla liikaa. Varsinkin jos sattuu omistamaan Sukkakalenterin vuosilta 2018 ja 2019... niin pakkohan sitä on tehdä.
PoistaKauniit sukat. Tänä keväänä on tullut itsekin kudottua aika paljon sukkia. Lähinnä lastenlapsille.
VastaaPoistaLapsille on ihana tehdä.
PoistaOnpa ihanan väriset sukat. Ja kiitos lankasuosituksesta, määkin oon miettinyt sopivaa lankaa puuvillaisiin sukkiin.
VastaaPoistaKannattaa kokeilla näitäkin. Paksuus oli näissä mielestäni ok. Kestävyydestä en osaa vielä sanoa, mutta eiköhän se kohta selviä.
PoistaKauniit sukat!
VastaaPoistaKauniit sukat, kuin taideteos. Varmasti haastava malli.
VastaaPoistaItse osaan neuloa vain perussukkia :)
Hyvää viikon jatkoa!
Kiitos. Itseasiassa ohje oli todella helppo. Yllätyin itsekin. Toki jokaiselle kerrokselle omansa, mutta äkkiä sen kuvion oppi.
PoistaOnpa kauniit sukat.
VastaaPoistaKiitos
PoistaOi ihanuus miten kivat sukat<3 Minä en osaa lainkaan villasukkia tehdä:) Mukavaa alkanutta viikkoa❤
VastaaPoistaJoskus aloitat perussukista. Äkkiä niiden tekemisen oppii.
PoistaToki minulla on paljon opittavaa sinun käden taidoistasi.
Onpa kaunis malli ja väri :) Mukavaa alkanutta viikkoa :)
VastaaPoistaKiitos, samoin!
PoistaThank you very much.
VastaaPoistaTosi kiva malli ja väri.
VastaaPoistaItse en osaa tehdä sukkia(hävettää)mutta tyttöni anoppi tekee mulle anelmaiset.
Olen oikea vilukissa, niin ne on mulle hyvät.
Oikein aurinkoista lauantai päivää sulle.
Tule käymään kylässä aurinkokujalla.
Kiitos kutsusta. Tulen.
PoistaVoi miten kauniit. Miten sitä toisilla tuosta vaan putkahtelee puikoilta noin kaunista...on minullakin puikot....jossakin kaapinperukoilla, mutta ei niistä mitään putkahtele..:))
VastaaPoistaKiitos. Sinun taitosi löytyvätkin ihan toiselta saralta.
PoistaKauniit ovat ja mukavat jalassa. Kiitoksia tekijälle
VastaaPoistaOlepa hyvä. Seuraavat itselle sitten
PoistaKivat sukat! Hyvin sopii tuo puuvillalanka tähän malliin, tuo jotenkin tuon kuvion tosi hyvin esiin. Taidanpa itsekin tehdä kesäksi puuvillaiset sukat.
VastaaPoistaAdventure Log; those outside of the wilderness can likely find their own use for one. http://u8gz8i3nw6.dip.jp http://w7m0xxsvhv.dip.jp http://kktrb8irns.dip.jp
VastaaPoista