maanantai 27. maaliskuuta 2017

Neulottu leikkireppu

Löysin lankavarastoistani useamman kerran Novitan Samosta ja Samos Lollipopia. Muistan kuinka pidin tuosta langasta silloin aikoinaan todella paljon. Valitettavasti sitä ei kauaa valmistettu, joten varastoissani on pyörinyt nuo muutama kera odottamassa jotain pientä työtä varten. Yhtenä päivänä sitten iski inspiraatio ja päätin vihdoin toteuttaa Novitassa olleen lapsen neulotun kerhokassin. Tämän kassin sai lahjaksi päiväkotilainen 5 v. pienten lahjaesineiden kera. Kassi on muuten neulottu, mutta suuaukko on tehty nyörejä varten virkaten. Oli ihana huomata, että kassi oli neidille mieleen. Juuri alkuviikosta näin hänet mummolassa ja reppu oli pakattu mukaansa.

Ohje: Novita kesä 2011, ohje 40
Lanka: Novita Samos ja Lollipop
Värit: farkun sininen, liukuvärjätyt puna-valkoinen sekä sini-valkoinen.
Materiaali: 50 % puuvillaa ja 50 % akryylia
Koukku: 4
Puikot: 4,5
Koko: leveys 32 cm ja korkeus 37 cm
Kulutus: 155 g.






Reppuun oli sisälle piilotettu Aku Ankka pyyhe. Neiti on vähän aikaa sitten innostunut Ankkalinnan väestä, joten pyyhe repun lisäksi oli kovasti mieleinen. Antamisen ilo oli jälleen mitä suurin. 

5 kommenttia:

  1. Mieleinen lahja on paras lahja :) Eipä silti reppu on nätti.

    VastaaPoista
  2. Kivan näköinen reppu. Pitäisiköhän tehdä tuollainen mutta ihan omaan käyttöön ... :)

    VastaaPoista
  3. Mukava idea! Ja repusta tuli nätti.

    VastaaPoista
  4. Kiva reppu ja niin sievä repun omistaja ❤

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana reppu! Minultakin löytyi varastosta Lollipopia, kun siivosin taannoin kaappejani, mutta heitin sen roskiin, kun en osannut tehdä siitä mitään. Ai kamala. :-( Mutta ei sitä paljon ollut, yksi kerä muistaakseni vain.

    VastaaPoista