keskiviikko 17. helmikuuta 2016

#Keväänkeskeneräiset -haaste

Silmukan saalistus (klik, viitattu 17.2.2016) blogissa on meneillään haaste, joka on niin tehty minua varten. Siispä ehdottomasti mukana.



Haaste on niinkin yksinkertainen kuin kesken jääneen (tai jääneiden) töiden loppuun tekeminen ja postaaminen ja linkittäminen haastesivulle. Haasteeseen ilmoitetut työt pitää olla valmiina ja postattuna omaan blogiin 31.5.2016 mennessä.

Näin ensi alkuun lähden mukaan yhdellä työlläni, joka on varsinainen murheenkryyni. Aiheena on pipo omalle äidille.

Hieman taustaa:
Äitini tilasi itselleen talvipipon lokakuun loppupuolella. Väritoivetta ei varsinaisesti ollut vaan enemmänkin minkä värinen se ei saa olla. Tampereen kädentaidot -messut lähestyivät hetken päästä, joten päätin sieltä ostaa sopivan langan. Sellainen sieltä löytyikin:

 
Kerä Puffala-lankaa. Käsinvärjättyä, silkin pehmeää ja kauniin harmaata.
Todella ihana lanka. Sisältää Kashmiria 70% ja 30 silkkiä.
 
Sitten tulivatkin ne ongelmat, jossa meikäläisellä menee hermo heti kättelyyn. Pitihän tuo lanka työstä vyötteestä kerälle laittaa... joo. Luulis olevan yksinkertainen toimenpide, mutta eipä ollutkaan. Lanka oli hetken kuluttua niin solmussa, että eihän siitä kerimisestä mitään tullut. Niinpä lanka oli tuhannen solmussa monta viikkoa sohvapöydällä mukamas odottamassa parempaa hetkeä jatkaa langan selvittelyä solmu solmulta. Useampana iltana sitä siinä sitten vähitellen selvittelin. Lopulta meni lopullisesti hermot ja päätin, että olkoon kerä ja olkoon äidin pipo.
Lopulta kuitenkin keksin idean. Sisko oli palveluksen velkaa, joten pakkasin lankasolmun kassiin ja kiikutin hänelle. Tässä... selvitä, kun ehdit.
Kyllä sitä hieman sitten omatunto kolkutti, kun siskolta tuli yöllä yhden jälkeen kuvaviesti kännykkään saatteella: selvitetty, ole hyvä. Hyvää yötä!
 
Ihan ei yhtenä keränä saatu selvitettyä, joten nyt on sitten lanka kolmena keränä, mutta keränä kuitenkin ilman solmuja:
 


Kun alku meni näin hankalaksi, niin päätin aloittaa ihan oikeaoppisesti neulomalla ensin mallitilkun.. siitähän me aina aloitamme (vai mitä???). Mallitilkku on edennyt noin puoleen väliin ja siihen se on jysähtänyt, kun tuli noita tilausvillasukkia ja kynsikkäitä väliin.

#Keväänkeskeneräiset haasteenani siis on, että tästä langasta tulee äidille tilauksen mukaisesti pipo määräajassa ja pipon pitää kans olla hyvä ;-)

16 kommenttia:

  1. Tsemppiä sulleki haasteeseen! :) en ymmärrä, miksi lankakerät pitää olla vyyhtinä kun on niin epäkäytännöllistä (samoin matonkuteet). :D Jään seuraamaan blogiasi, niin osaan myöhemmin palata tänne ihastelemaan lopputulosta, lanka nimittäin näyttää hyvältä ja laadukkaalta. :)

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti pipon neulominen on helpompi projekti, kuin tuo keriminen! Kiitos, kun lähdit mukaan haasteeseen ja tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun järjestät. En tiedä miksi, mutta pipojen tekeminen on osoittautunut itselleni yllättävän vaikeaksi: liian iso tms.
      Nyt tarttis kyllä onnistua.

      Poista
  3. Lopputulos on varmasti huippu, pehmeä ja ohut lanka ei taatusti kutita! Parempaa onnea kerien kuin vyyhdin kanssa (:

    VastaaPoista
  4. Mageen väristä lankaa. Odotellaan pipon valmistumista ☺

    VastaaPoista
  5. Pahin on varmasti jo selätetty! Tsemppiä neulomiseen =)

    VastaaPoista
  6. Kyll se pipo jo syntyy, on myös sanonta: Alku aina hankala, lopussa kiitos seisoo.
    Mä tykkään lankavyyhdeistä. Oli aika ettei niitä saanut, kaikki oli valmiiksi kerällä tms. Sitt alkoi pikkuhiljaa tulemaan vyyhtejä ja ne oli, ja on edelleen, ehkä vähän kalliimipia lankoja. Kiva niitä on keriä.
    Mun neuleystävä lähetti mulle sikinsokin menneen Wollmeise vyyhdin, sain sen selvitetyksi ja kas kas, sain pitääkin sen langan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina kannustuksesta.
      Muistan itse lapsuudestani, että äidillä oli aina vyyhtejä ja joku meistä neljästä sisaruksesta pääsi aina pitelemään lankoja ja äiti keri kerälle. Minusta se on kiva muisto, mutta tämän kerän kanssa kyllä muistot hieman haalistui... onneksi sisko pelasti pulasta.

      Poista
  7. Tsemppiä sinulle haasteeseen! Vyyhtien keriminen on minunkin lapsuusmuistoissa :). Mummolle ja äidille pääsin niitä pitämään. Minä sain itse erään kudevyyhdin niin pahaan solmuun, että meinasi itku päästä sitä selvittäessä. Ei ollut apukäsiä tarjolla silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jos se tästä alkaisi sujumaan noiden kerienkin kanssa jatkossa. Samalla tavalla meni solmuun mattokudekin kun kerimään rupesin. Muistan vieläkin sen pölyn määrän kun kolmea kiloa kudetta heittilen solmu solmulta. Työvoitto.

      Poista
  8. Hmmm.. pitäisiköhän ottaa osaa, kun noi yhdet jä jämä-lankasukat ei meinaa valmistua millään.....kaikkea muuta kyllä tulee tehtyä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi! Pientä painetta valmiiksi tulemisesta auttaa ainakin itseäni yleensä.

      Poista