lauantai 28. toukokuuta 2016

Kädet täynnä

Joka ikinen vuosi tuntuu siltä, että kevään viimeiset viikot ovat täynnä kaikenlaista tekemistä. Niin myös tänäkin vuonna. Minulla on hieman epäkiitollinen tapa tehdä itselleni listoja siitä mitkä kaikki asiat pitäisi saada tehtyä. Eikö olisi parempi tehdä listoja päivän päätteeksi mitä on jo tehnyt? Ehkä silloin osaisi olla ylpeä jo tehdyistä asioista, eikä vain miettiä kuinka paljon niitä asioita on vielä tekemättä.

Oli sitten työlista kuinka pitkä tahansa, päätin irrottautua niistä päiväksi. Kävin eilen shoppailureissulla Tampereella. Vaatteita piti ostamani, mutta loppujen lopuksi saaliiksi jäi vain Lankamaailman ihanuudet. Että tuo Tampereen Lankamaailma on ihana kauppa ja  mitä asiakaspalvelua. Siskoni haluaa tehdä Suuri Käsityölehdessä (4/2016) olleen boleron, mutta ohjeessa käytetylle langalle hän on allerginen. Piti löytää vaihtoehtoinen lanka. Niitä löytyikin useampikin ja sisko pääsi ihan valitsemaan mieleistään.

Omat ostokseni pysyivät hyvinkin maltillisina. Sukka ja pipolankoja.


Nuo 4 kerää Svarta Fåret Fioni-lankaa sain kaupan päälle.

Lankalaihikseni kylläkin näiden ostosten jälkeen kääntyi väärinpäin.
Ostettuja +1850 g, saatuja +350 g ja tehtyjä -1473 g.

Vielä muutama rivi on kaulaliinaa tekemättä ja sen jälkeen pääsenkin näiden lankojen kimppuun.

Hyvää lauantaita!



15 kommenttia:

  1. Hyvää lauantaita sinullekin :)

    VastaaPoista
  2. Ei niitä lankoja vaan voi vastustaa 😊Ihana "saalis".

    VastaaPoista
  3. Ei niitä lankoja vaan voi vastustaa 😊Ihana "saalis".

    VastaaPoista
  4. Ei ne langat laatikossa happane, vaikka vähän tulisi hamstrattuakin. Minusta on mukavaa, kun kotoa löytyy tarpeita yhtäkkisiä inspiraatiota varten.
    Hauskaa, että muutkin tekevät listoja. Niiden avulla saa helpommin päässä pyörivät asiat järjestykseen.

    VastaaPoista
  5. Olen joskus ollut intohimoinen listojen laatija. Nykyään pyrin siihen, että listaan ainoastaan ne jutut, jotka on ihan oikeasti pakkopakko hoitaa.

    Silloin kun aktiivisesti tein käsitöitä, oli hommassa parasta lankojen ostaminen ja suunnittelu mitä kaikkea ihanaa niistä toteuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä iso osa käsitöiden tekemisen iloa on lankojen hypistely ja suunnitelmien teko. Itselläni vain on vähänlaisesti tilaa noille langoilleni jonka vuoksi varastoja pitäisi saada hieman pienemmäksi. Epätoivoiselta se kyllä näyttää kun aina tulee ostettua uutta.

      Poista
  6. Mulla on myös tapana tehdä listoja kaikista töistä, joita pitäisi tehdä. Yleensä se auttaa saavuttamaan päämäärän, mutta toisaalta kyllä tuollainen lista on välillä aika ahdistavakin. On aivan loistava ajatus, että tekisi listan päivän päätteeksi kaikesta siitä, mitä on saanut aikaiseksi! Tuota on ehdottomasti kokeiltava ja taidanpa ehdottaa sitä miehellenikin...

    VastaaPoista
  7. Olen samaa mieltä, tekemättömät työt ahdistaa vallankin listattuna. Olen pyrkinyt tekemään yhden työn päivässä niistä mitä pitäisi tehdä, kohdallani se toimii. Hyvä mieli kun tuokin tuli tehtyä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä. Ennen listojen tekeminen rauhoitti, koska tiesin etten unohda jotain tärkeää... nykyään listan pituus tuntuu häiritsevältä ja jopa ahdistavalta. Ehkäpä olisi syytä muuttaa systeemiäni.

      Poista
  8. Aivan niin.Osasitpa kiteyttää osuvasti asian.Eikä ne työt tekemällä lopu.Tärkeintä on hyvä mieli.Ja sen saa ainakin lankakaupasta:)

    VastaaPoista
  9. Ihanan värisiä lankoja olet ostanut! Minullakin on listoja, niin käsitöille kuin kotitöille :D. Tosin on niin mahtava olo, kun illan päätteeksi saa ruksittua listasta tehtyjä asioita. Koetan illalla olla miettimättä niitä tekemättömiä ja olla vain tyytyväinen siihen, mitä kaikkea olen päivän aikana saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista