keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Oonan lapaskynsikkäät

Viime päivät ovat menneet toisten lapaskynsikkäiden äärellä. Sitä kun siskontytölle tuli sellaiset tehtyä viime vuonna, niin samanlaisethan piti tietenkin myös pikkusiskon saada. Ymmärrän sen.

Neiti tykkää erityisesti vaaleanpunaisesta ja vaaleasta lilasta. Niitä ei valitettavasti lankavarastoista löytynyt, mutta joulukuussa kauppareissulla alelaarista bongasin yhden kerran liilaa 7 veljestä. Toivon, että sävy miellyttää ja sen kaveriksi kaapeista löytyi fuksiaa. Minusta väriyhdistelmä toimii kivasti, vaikka itse sanonkin.

Ohje: Novita syksy 2004, ohje numero 17
Lanka: 7 veljestä
Värit: liila ja fuksia
Puikot: 3,5
Langankulutus: 60 grammaa.
Koko: toivon mukaan 7-8 v.

Tästä lähdettiin tällä kertaa liikkeelle:

Isosiskolle tehnyt kynsikkäät, kun olivat sormista isot mutta muuten sopivat, niin ei auttanut muu kuin piirtää käsi ja ottaa mitat ylös. Tällä kertaa tuli onneksi otettua kaikki tarvittavat mitat, joten ei tarvinnut soittaa kesken projektin siskolle niiden takia.



Varsi: 32 silmukkaa, 1 oikein ja 1 nurin, yhteensä 24 kierrosta.


Sileä osuus ennen pikkusormen aloittamista 23 kerrosta. Peukalokiilassa sivussa odottamassa 11 silmukkaa.


Sormien tekeminen oli kyllä haastavaa tälläkin kertaa. Pieni käsi kun tarvitsee vain pienen määrän silmukoita. Sormi sormelta kuitenkin sain tehtyä ja lopputulos alkaa muotoutumaan. Pikkurillin jätin tällä kertaa todella vajaaksi ohjeesta, mutta toivon että se on mittojen puolesta neidille sopiva.

Valmis työ näyttää tältä:



Lankaa kun jäi sen verran paljon vielä, että samaan lahjapakettiin menee myös muuta. Niistä juttua seuraavan kerran.

18 kommenttia:

  1. Nätit ovat! Minusta sormien tekeminen on todella työlästä. Siksi ei ole kynsikkäitä kauheasti tullut tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ei kyllä yhtään kivaa puuhaa. Lapasten tekeminen on paljon kivempaa. Saapi nähdä joko oli viimeiset tällä erää vai vieläkö pitää yhdet tehdä pikkumiehelle, kun siskon saivat.

      Poista
  2. Todella raikkaan väriset kynsikkäät! Minä en taida uskaltaa edes koettaa, mulla ei ehkä kärsivällisyys riitä noita sormia neulomaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vähemmän neuloneille en ensimmäiseksi näistä suosittelisi aloittamaan... mutta jos pieni väkertäminen kiinnostaa niin ei muuta kuin hommiin vaan.

      Poista
  3. Värit sopii hyvin yhteen. Tosi hienot tuli ja varmasti mieluiset pikkutytölle. :) Mä en oo koskaan tehny mitään sormellisia käsineitä. Jonossa on kyl yks malli, et pitäis vaan kokeilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari. Kokeilemaan vaan.
      Kyllä lopputulos pienen tuskankin saa unohtamaan.

      Poista
  4. Kivat onkin. Helpolta näyttää mutta kokeilematta on mullakin. Tuntuu etten jaksaisi keskittyä. Vaan eihän sitä tiedä, vannomatta paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Itse tein aikoinaan kahdet aikuisten koot ja ajattelin, etten koskaan enää... Nyt on tehty kahdet lasten kokoa ja vielä harkinnassa yhdet eli ihan itselleni.

      Poista
  5. Hei ! Olen jonku aikaa etsiny helppoa vauvapeitto ohjetta, nyt näin että sulla on helppo ja kivan näkönen vauvapeitto tehty.Onko mahdollista että näytät ohjeen ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. Tarkoitat varmaankin tuota vihreätä peittoa tuossa aloituskuvassani. Ohje on todella simppeli. Olen tehnyt samalla ohjeella montakin peittoa. Lankaa vaihtamalla ilme muuttuu aina.
      Ohje löytyy Novitan syksyn 2010 kuvastosta ja löytyy myös netissä. Alla linkkejä:

      Vihreä (Novitan woolia):
      http://suvituuliankasityopaja.blogspot.fi/2015/03/peitto-projekti-valmis.html

      Valkoinen keltaisin reunoin (Anne Geddes Baby -lankaa):
      http://suvituuliankasityopaja.blogspot.fi/2015/06/tervetuloa-maailmaan-syysvauvan-peitto.html

      Ohje löytyy Novitan arkistoista:
      http://arkisto.novitaknits.com/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=92783


      Poista
    2. Ole hyvä. Kiva, kun kysyit. Virkkaamisen iloa!

      Poista
  6. Pirtsakat käsineet! Nostan sekä hattua että pipoa noin pienten sormien neulojalle :-)

    VastaaPoista
  7. Tosi hyvin tehdyt. Mulla ei hermo ole koskaan kestänyt edes kokeilla sormikkaiden kutomista. Vielä ainakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä en nyt ihan ensimmäisiksi töiksi suosittele. Pitää kyllä olla kärsivällinen ja tykätä väkertämisestä.

      Poista