sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Tampereen tuliaiset

Suomen kädentaidot messut Tampereella oli kyllä ehdottomasti tämän syksyn parhaimpia kohokohtia. Kruunasi myös hienosti syyslomani loppumisen.

Mitä sitten jäi käteen näiltä messuilta? Paljon uusia kivoja ideoita niin neulomiseen, ompelemiseen kuin askarteluunkin liittyen. Itse olen kovin perinteinen, joten toivon että rohkeutta tehdä ja kokeilla uutta ja erilaista olisi se juttu joka messureppuuni Tampereelta jäi mukaani. 

Lankavarastoni paksuni yhteensä kilolla. 
Heittämällä olisi voinut mennä enemmänkin, mutta tällä kertaa osasin malttaa mieleni. Saahan sitä lisää, kun nämä on ensin tehty. 

Tuttu ja turvallinen Novita: 
300 grammaa Hilettä tipahti ostoskoriin jo messujen alkuvaiheessa. Piti kylläkin ostamani Lehtoa, mutta alkoi mietityttämään langan sopivuus siskontytölle että päätin vaihtaa tähän. Ei tämäkään yhtään hassumpaa lankaa ole. Kyllä Hile aina uppoaa, kun on lapsista kysymys. Näistä langoista olisi tarkoitus tehdä pipo-kaulaliina yhdistelmä neidin tilauksen mukaisesti.



Alpakka: 
500 grammaa Sumitawa alpakkavillaa (100 %). 400 g harmaata ja 100 g ruskeata. Näistä olisi tarkoitus tehdä itselleni hartiahuivi, pipo ja hanskat. Sukatkin, jos lanka riittää. Tästä samasta langasta sisko osti edellisessä jutussa olleen huivin. Jos edes vähän pääsisin yhtä tyylikkääseen lopputulokseen. 


Online supersocke carneval-Color mit Aloe Vera ja jojobaöljy: 
100 g harmaan ja turkoosin sävyjä. Kerästä olisi tarkoitus tehdä villasukat talvi-iltojen varalle. 

Äidille ostettu: 
Äitini on tilannut pipon itselleen ja sitä varten ostin todella tyylikästä ja hintavaakin puffala lankaa. Käsinvärjättyä, silkin pehmeää ja kauniin harmaata. Kashmiria 70% ja 30 silkkiä. Vielä täytyy ohje löytää, niin pääsen tekemään. 

Kukkarokassi: 
Olen jo tovin miettinyt, että pieni kukkaropussukka olisi töissä todella kätevä. Nyt kun joudumme suhaamaan työpäivän aikana eri rakennuksissa, niin aina pitäisi olla puhelin ja kännykkä ja mielellään se lompakkokin mukana. Taskuihin kun eivät aina mahdu. Messuilla oli paljon erilaisia pussukoita valmiiksi tehtyinä tai itse tehtäväksi. Tämän pussukan kun näin niin tiesin heti, että tämä se on. Tätä minä olen hakenut. Kassi lähti saman tien mukaani. Eipähän tartte viritellä ompelukonetta. 
Laukku on laadukas EA-Design kukkarokaupan taidonnäyte. Tästä ostoksesta riittää iloa pitkäksi aikaa. 


Matkaevääksi messuilta lähti vielä aitoa Längelmäkeläistä pellavaleipää: 


Nyt on taas mitä iltaisin sohvalla tehdä ja mukava fiilis onnistuneen Tampereen reissun jäljiltä.

14 kommenttia:

  1. Mulla on tuota samaa alpakkalankaa ruskeana. Joiltain messuilta taitaa sekin olla. On jo kahtena talvena pitänyt tehdä siitä tytölle aluslapaset. On niin ihanan pehmeää! :)

    VastaaPoista
  2. Mukava kuulla. Itse ihastuin langan pehmeyteen. Täytyy käydä kirjastossa selaamassa neulelehtiä jos löytyisi kivoja ohjeita.

    VastaaPoista
  3. Mahtavat messut. Oli kyllä upeaa päästä jälleen käymään. Nyt on kassit täynnä uutuuksia. Ostin itse myös tuota karnevaalin väristä hartiahuivia varten. Saa nähdä koska ehtii aloittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuista jäi kyllä kiva maku. Ihan on taas kummasti virtaa "keksiä" uusia ideoita mitä tehdä.

      Poista
  4. Minä en ostanut messuilta kuin yhden kerän ja sekin menee sellaisenaan lahjaksi. Ilmeisesti lankaähky on tehnyt tehtävänsä.

    VastaaPoista
  5. Kivan näköisiä ostoksia! Minäkin selvisin messuilta lähes ilman ostoksia, muutaman väritettävän joulukalenterin ostin, mutta muuten ei tarttunut tällä kertaa mitään mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mitä itsehillintää. Olen koko vuoden odottanut että tänä vuonna vihdoin pääsisin noille messuille joten pakkohan oli ostoksia tehdä. Maltilla onneksi kuitenkin.

      Poista
  6. Upeat langat löysit messuilta! Kadehdin näitä kavereitasi jotka selvisivät messuilta ilman "apua" tarvitsevia lankoja, itse en uskaltautunut lähellekään Tamperetta ettei langat saata kiusaukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Hyvä ratkaisu. Minä mietin vielä, että ensi vuonna tarvitsee olla isompien kassien ja kukkaroin liikenteessä. Kunhan nyt ensin saan nämäkin langat muutettua neuleiksi. Kaappien piti tänä vuonna pienentyä langoista, eikä kasvaa.

      Poista
  7. Oli kyllä mukavat messut. Kävin sunnuntaina, niin ei ollut ruuhkaakaan :) Vältyin lankaostoksilta (olin etukäteen jo päättänyt etten osta nyt lankoja), mutta muita juttuja tarttui kyllä vähän mukaan, tein itsekin niistä postauksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea käydä sunnuntaina. Perjantai oli kyllä todellinen ruuhkapäivä.
      Hyvin hillitty olla ostamatta lankoja!

      Poista
  8. Ihania lankoja löysit messuilta. Tuo turkoosin-harmaan-kirjava on kaunista. Alpakat ja kashimir näyttävät niin pehmeiltä ja siliteltäviltä. Klipsikassi on ihan huippu, ihan mun(kin) värinen. Taidankin tietää mitä teen tänään :D

    VastaaPoista