torstai 6. elokuuta 2015

Perusvillasukkaa 7 veljeksestä

Työkaverini tarvitsi lahjaviemiseksi villasukkia, joten varastoni kätköistä taioin muutama paria vaihtoehdoksi. Alla olevat sukat lähtivätkin Maijan mukaan. Sukat on tehty 7 veljeksestä ja ihan Novitan perusvillasukkaohjeen mukaan.


Pääväri tumman ruskea ja raitana nostalgia kirjava punainen.

Päävärinä tumman sininen (kuva hieman valehtelee) ja raitana nostalgia kirjava punainen.
Lankavarastot kapeni 228 grammalla, joten sain jälleen pitkästä aikaa Lankalaihistani eteenpäin. Kolmen kilon vuositavoitteesta uupuu vielä 1320 grammaa, joten ei muuta kuin seuraavaa työtä tekemään. Ideoita on kyllä paljon, mutta aika vain hieman kortilla.

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Perussukille on aina käyttöä.

      Poista
  2. Sulle on mun blogissa haaste, mikäli haluat osallistua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta. Mukana ollaan. Kirjoittelen, kun pääsen kotikoneen äärelle.

      Poista
  3. Ihanan sävyiset sukat! Minulla on juminut villasukan neulonta, toinen pari on keskeneräisenä odottanut luvattoman kauan (jotenkin jäänyt lomaillessa puikotkin sivuun). Pakko nyt ottaa niskasta kiinni itseään, että saisin valmiiksi ennen lahjaneulontoja :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Ei näin kesällä tule paljoa sukkia tehtyä, mutta syksyn tullen niitä kummasti aina rupea tehtailemaan.

      Poista
  4. Kivoja perussukkia! Ja kiva blogi täällä muutenkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Saa toki tulla toistekin vierailulle ;-)

      Poista