tiistai 14. heinäkuuta 2015

Pitsineulesukat bambulangasta, osa 1

Upean mökkiviikon jälkeen onkin jaksanut sitten sataa vettä joka päivä. Ei ole ulkona paljoa voinut olla. Niinpä olen iltaisin ehtinyt muutaman rivin neuloa siskon bambusukkia.

Ohje on poimittu Novitan nettisivuilta. Sen verran olen muuttanut ohjetta, että tein sukista kapeamman kuin mitä ohjeessa oli. Siskollani sattuu olemaan todella kapea nilkka, joten suurin osa kaupan sukista (ja myös saappaista) ovat aina liian isoja. Varressa piti olla 56 silmukkaa, mutta vähensin sen 52 silmukkaan. Malli vaikutti sen verran kapealta, että en vähentänyt enempää silmukoita. Kantatilkun jälkeen kantapohjan kavennuksissa jätin kuitenkin enemmän silmukoita, joten pohjassa käytössä on 55 silmukkaa.

Varsi alkaa muotoutumaan. Viisi kokonaista kierrosta tehty kuuden kerroksen mallineuletta. Pitsikuvio muodostuu 21 silmukan kokonaisuudesta, jossa on langankiertoja ja 3 silmukan yhteen kavennuksia. Simppeli kuvio, mutta tarkkana saa olla että langankierrot ja kavennukset menee oikein.
Muu osa sukasta on joustinneuletta 1 oikein ja 1 nurin.



Varren kierrokset valmiina. Kaikkinensa tein tähän 66 kerrosta = 16 cm varsi. Täytyy koesovittaa vielä, että on varmasti tarpeeksi kapea nilkkaosuus ja tarpeeksi pituutta.


Koesovitus menossa. Hyvältä näyttää. Nilkkaosuus on sopivan jämäkkä.
Vielä kierroksen pitsikuvio loppuun ja sitten kohti kantatilkkua.

Kantatilkku vahvennettuna neuleena. Kantatilkun korkeus 26 krs. Seuraavaksi vielä kantapohjan kavennukset ja sitten kohti pohjan tekoa.

4 kommenttia:

  1. Hyviä kuvia olet onnistunut ottamaan. Mukava blogi sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ja kiva, kun kävit vierailulla ja jätit kommentin. Hyvää kesää sinulle (ja muillekin)!

      Poista
  2. Todella kauniin näköinen sukka tulossa, taitaa olla jo toinenkin postaus aiheesta tullut, käynkin sen lukemassa kunhan ehdin blogikierrosta eteenpäin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Eka sukka on valmis, mutta kaveri on vielä työn alla.

      Poista