perjantai 12. kesäkuuta 2015

Bambu-sukkaa

Peitto-projekti on edennyt viime päivinä todella reippaasti, joten peitto on jo saanut keltaisen pitsireunan ja on nyt kuivumassa alustan päällä. Tältä se näyttää:


 
Nyt kun peitto on mittoihin asettumista vaille valmiina, on hyvää aikaa siirtyä seuraavan projektin kimppuun. Nimittäin kesäisiin pitsineuleisiin sukkiin. Varastosta löytyi pari kerää Novitan Bambu-lankaa beigen värisenä, joten käytän ne tähän projektiin. Nämä sukat tulevat isosiskolleni. Kesäsukkia sisko on tilannut jo useamman vuoden, mutta en ole saanut aikaiseksi. Nyt on sen aika.
Ohje löytyi netistä Novitan sivuilta (viitattu 11.6.2015). Lehdessä tämä on ollut kesällä 2008 nimellä pitsineulesukat. Samalla ohjeella voi halutessaan tehdä sukat myös Novitan Nallesta. Beigeä Bambu-lankaa tähän pitäisi mennä n. 100 g, joten saan jälleen samalla kerrytettyä Lankalaihis-tavoitettani.
Peitto-projektista jääneiden keltaisen ja valkoiset langan osalta täytyy vielä tehdä suunnitelmat jossakin vaiheessa, etteivät vaan unohdu varaston pohjille.



Pitsineulesukkien pitsikuvio muodostuu 21 silmukan ja kuuden kerroksen pitsikuviosta. Muuten sukan varsi on perusjoustinneuletta eli 1 oikein ja 1 nurin.
Melkein viisi täyttä kierrosta takana ja tältä kuvio alkaa näyttämään:


Hieman hidasta puuhaa tekeminen, kun pitsikuviossa pitää ottaa 3 silmukkaa yhteen ja samalla tehdä uusia langankiertoja. Tätä tehdessä ei auta keskittyä muuhun.

Tavoitteena olisi, että sukat näyttäisivät valmiina tältä:

 Ei muuta kuin kierros kierrokselta sukkaa tekemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti